Manunkylän Ratsutalli sijaitsee Seinäjoella, entisen Nurmon kunnan puolella lähellä Lapuan rajaa. Sijainti keskellä Etelä-Pohjanmaan kaunista lakeutta luo edellytykset monipuoliselle ja antoisalle harrastamiselle. Yritys keskittyy läpi vuoden pyörivään tuntitoimintaansa, mutta talli tarjoaa toisella puolikkaallaan myös täysihoitopalveluja.
Manunkylän Ratsutalli Ky perustettiin Sanna Tastulan ja Riitta Ojalan voimin vuonna 2004, jolloin myös aloitettiin kiinteistön kunnostustyöt talliympäristön historia kun ulottuu 80-luvulle. Vanhojen karsinoiden uusimisen ja pesukarsinan rakentamisen lisäksi tallia jatkettiin 12 tilavalla ja valoisalla karsinalla, jolloin karsinapaikkojen lukumäärä kohosi 27:ään. Samalla päätyyn tehtiin heinä- ja turvevarasto, ja sisäänkäynti muutettiin tallin sivustalle.
Tuntihevosille ja yksityisille on erilliset, lukittavat satulahuoneet. Tuntihevosten varusteet löytyvät nimikoiduilta paikoilta, ja yksityisten satulahuoneeseen on järjestetty lisäsäilytystilaa jokaiselle varatusta tilavasta kaapista.
Pihassa on valaistu ulkokenttä (60 × 70 m). Tallilla on myös maneesi (20 × 50 m), jossa on välitöntä palautetta antavat peilit. Tallin estekalusto ja kouluaidat ovat ratsastajien käytössä. Pihasta on suora pääsy monipuolisille maastoreiteille, rauhallisista metsäautoteistä metsäpolkuihin ja hiekkakuoppiin.
Hevosille on järjestetty mukavat ulkoilumahdollisuudet hiekkatarhoissa läpi vuoden, tapauskohtaisesti yksin tai laumassa. Kesät kuluvat leppoisasti laiduntaessa tallin kupeessa.